Autoliike Koskinen Oy

Olemme tehokas 13 hengen autoliike pohjoisessa Keski-Suomessa Viitasaarella. Liikkeemme sijaitsee aivan nelostien varrella ja olette erittäin tervetulleita asioimaan liikkeessämme.

Autoliike Koskisen historia juontaa juurensa Konnevedelle, kun Reino Koskinen aloitti työsarkansa sodasta palattuaan Koivuranta Oy:n linja-autoyhtiössä autonasentajana, siirtyen sieltä Jyväskylän Laatuautoon asentajaksi.

Tästä sai alkunsa Reino ja Toini Koskisen alkupääoma yrittäjätaipaleelle.

Yritys syntyi vuoden 1953 syksyllä Koskisten muuttaessa Jämsänkoskelle, ja autoja alettiin korjata siellä vuokratiloissa. Koskisten perhe muutti Viitasaarelle elokuussa 1954, jolloin Reino ja Toini aloittivat korjaamotoiminnan Isoahon puolella Kivelän autokorjaamon tiloissa. Paikka oli kylmä, vaatimaton ja ahdas.

Nykyinen toimipaikka rakennettiin vuonna 1961, Shellin huoltoasema aloitti seuraavana vuonna, samoin kuin Viitasaaren ensimmäinen uusien autojen edustus. Merkki oli Renault. Ahkeruus ja pitkät työpäivät sekä rohkeus velanottoon palkitsivat yrittäjäpariskuntaa.

Elokuussa 1963 yritystoimtaa jatkettiin R.Koskisen Autokorjaamo -nimellä, vuodesta 1980 lähtien kommandiittiyhtiönä.

Toyotan mukaantulo vuonna 1967 aloitti uuden nykyaikaisen täyden palvelun autotalon muodostumisen.

Työntekijöitä on tällä hetkellä 13 ja liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa.

AUTOKAUPPA
Autoliike Koskinen Oy

Yhteensä 26 ilmoitusta

Ukontie 24
44500 Viitasaari
https://autoliikekoskinen.fi

  • Kaikki, 26

9
Toyota Avensis, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Avensis

2,0 Valvematic Active Sedan Multidrive S

2015|137 000 km|2.0 l|Bensiini

16 900 €

6 tou 09:13
8
Toyota Auris, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Auris

1,6 D-4D Active

2016|196 000 km|1.6 l|Diesel

8 900 €

30 huh 11:33
7
Volkswagen Polo, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Volkswagen Polo

1,2 47kW Firstline 3d

2002|170 000 km|1.2 l|Bensiini

1 500 €

29 huh 09:41
9
Volkswagen Polo, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Volkswagen Polo

Comfortline 1,0 TSI 70 kW (95 hv) DSG-automaatti

2019|150 000 km|1.0 l|Bensiini

12 900 €

26 huh 18:20
9
Toyota RAV4, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota RAV4

2,5 Hybrid Active Edition

2022|36 000 km|2.5 l|Hybridi

38 900 €

19 huh 11:19
12
Volvo XC60, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Volvo XC60

T8 AWD Long Range High Performance R-Design Edition aut

2022|84 000 km|2.0 l|Hybridi

53 500 €

17 huh 14:50
9
Toyota RAV4, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota RAV4

2,5 Hybrid Style Black Edition Business

2021|37 000 km|2.5 l|Hybridi

39 500 €(alv.väh.kelp.)

12 huh 12:25
10
Mercedes-Benz CLS, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Mercedes-Benz CLS

350

2004|133 000 km|3.5 l|Bensiini

9 900 €Hintaa alennettu

7 huh 21:02
8
Toyota Corolla, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Corolla

Touring Sports 1,8 Hybrid Launch Edition

2023|22 000 km|1.8 l|Hybridi

31 900 €Hintaa alennettu(alv.väh.kelp.)

5 huh 11:17
9
Toyota Corolla, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Corolla

Touring Sports 1,8 Hybrid Launch Edition

2023|16 000 km|1.8 l|Hybridi

32 500 €Hintaa alennettu(alv.väh.kelp.)

4 huh 21:22
5
Kitkarengassarja, Renkaat ja vanteet, Viitasaari, Tori.fi
Kitkarengassarja

16''

160 €

5 maa 12:21
7
Toyota Corolla, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Corolla

Hatchback 1,8 Hybrid Launch Edition

2023|6 000 km|1.8 l|Hybridi

31 500 €(alv.väh.kelp.)

4 maa 16:58
7
Toyota Proace, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Proace

L2 2,0 D 145 Automatic Edition 5-ovinen, sis.ALV

2022|55 000 km|2.0 l|Diesel

34 900 €(alv.väh.kelp.)

28 hel 09:22
7
Toyota Avensis, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Avensis

2,0 D-4D DPF Active Wagon

2015|234 000 km|2.0 l|Diesel

10 500 €

23 hel 08:30
8
Toyota Prius Plug-in, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Prius Plug-in

Hybrid Style

2023|5 000 km|2.0 l|Hybridi

42 500 €Hintaa alennettu(alv.väh.kelp.)

17 hel 20:43
9
Toyota C-HR, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota C-HR

1,8 Hybrid Intense Edition

2022|51 000 km|1.8 l|Hybridi

28 500 €

17 hel 18:37
5
Toyota Proace, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Proace

L2 Navi Edition 2.0D 145 4x4 5-ovinen

2023|11 000 km|2.0 l|Diesel

56 500 €Hintaa alennettu(alv.väh.kelp.)

17 hel 15:36
9
Toyota BZ4X, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota BZ4X

Style AWD

2022|4 000 km|Sähkö

48 500 €Hintaa alennettu(alv.väh.kelp.)

17 hel 14:04
6
Opel Astra, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Opel Astra

5-ov Enjoy 1,0 Turbo ecoFLEX Start/Stop 77kW MT5

2016|184 000 km|1.0 l|Bensiini

8 400 €

16 hel 12:06
9
Toyota C-HR, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Toyota C-HR

1,8 Hybrid Active Edition

2022|28 000 km|1.8 l|Hybridi

27 600 €

1 hel 13:46
6
Volkswagen Amarok, Autot, Viitasaari, Tori.fi
Volkswagen Amarok

DC Highline 2,0 TDI 132kW 4MOTION Autom. BMT 3040kg

2013|194 000 km|2.0 l|Diesel

19 900 €Hintaa alennettu

31 tam 22:08
3
Käytetyt Nokia R2 kitkarenkaat, Renkaat ja vanteet, Viitasaari, Tori.fi
Käytetyt Nokia R2 kitkarenkaat

18''

200 €

18 tam 10:53
4
Toyota Hilux 2020 käytetty perä, Autovaraosat, Auton varaosat ja tarvikkeet, Viitasaari, Tori.fi
Toyota Hilux 2020 käytetty perä

Toyota

2020

2 000 €

14 lok 14:01
2
Käytetyt Hilux 2020 takajouset, Autovaraosat, Auton varaosat ja tarvikkeet, Viitasaari, Tori.fi
Käytetyt Hilux 2020 takajouset

Toyota

2020

400 €

14 lok 13:59
3
Nankang Mudstar Radial, Renkaat ja vanteet, Viitasaari, Tori.fi
Nankang Mudstar Radial

16''

200 €

24 elo 16:19
3
Pakoputki 17420-16100, Autovaraosat, Auton varaosat ja tarvikkeet, Viitasaari, Tori.fi
Pakoputki 17420-16100

Toyota

200 €

12 tou 15:51