Autoliike Koskinen Oy
Olemme tehokas 13 hengen autoliike pohjoisessa Keski-Suomessa Viitasaarella. Liikkeemme sijaitsee aivan nelostien varrella ja olette erittäin tervetulleita asioimaan liikkeessämme.
Autoliike Koskisen historia juontaa juurensa Konnevedelle, kun Reino Koskinen aloitti työsarkansa sodasta palattuaan Koivuranta Oy:n linja-autoyhtiössä autonasentajana, siirtyen sieltä Jyväskylän Laatuautoon asentajaksi.
Tästä sai alkunsa Reino ja Toini Koskisen alkupääoma yrittäjätaipaleelle.
Yritys syntyi vuoden 1953 syksyllä Koskisten muuttaessa Jämsänkoskelle, ja autoja alettiin korjata siellä vuokratiloissa. Koskisten perhe muutti Viitasaarelle elokuussa 1954, jolloin Reino ja Toini aloittivat korjaamotoiminnan Isoahon puolella Kivelän autokorjaamon tiloissa. Paikka oli kylmä, vaatimaton ja ahdas.
Nykyinen toimipaikka rakennettiin vuonna 1961, Shellin huoltoasema aloitti seuraavana vuonna, samoin kuin Viitasaaren ensimmäinen uusien autojen edustus. Merkki oli Renault. Ahkeruus ja pitkät työpäivät sekä rohkeus velanottoon palkitsivat yrittäjäpariskuntaa.
Elokuussa 1963 yritystoimtaa jatkettiin R.Koskisen Autokorjaamo -nimellä, vuodesta 1980 lähtien kommandiittiyhtiönä.
Toyotan mukaantulo vuonna 1967 aloitti uuden nykyaikaisen täyden palvelun autotalon muodostumisen.
Työntekijöitä on tällä hetkellä 13 ja liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa.
Yhteensä 28 ilmoitusta
Ukontie 24
44500 Viitasaari
https://autoliikekoskinen.fi
-
Kaikki, 28
-
Hintajärjestys
- Aikajärjestys
16''
160 €
Myydään
18''
200 €
Myydään
16''
200 €
Myydään
Toyota
200 €
Myydään
Toyota
2020
400 €
Myydään
1,2 47kW Firstline 3d
2002|170 000 km|1.2 l|Bensiini
1 500 €
Myydään
Toyota
2020
2 000 €
Myydään
1,0 VVT-i 3ov
2009|92 000 km|1.0 l|Bensiini
4 500 €
Myydään
5-ov Enjoy 1,0 Turbo ecoFLEX Start/Stop 77kW MT5
2016|184 000 km|1.0 l|Bensiini
8 400 €
Myydään
350
2004|133 000 km|3.5 l|Bensiini
9 900 €
Myydään
2,0 D-4D DPF Active Wagon
2015|234 000 km|2.0 l|Diesel
10 500 €
Myydään
Comfortline 1,0 TSI 70 kW (95 hv) DSG-automaatti
2019|150 000 km|1.0 l|Bensiini
12 900 €
Myydään
A F07 Gran Turismo
2011|265 000 km|3.0 l|Diesel
13 500 €
Myydään
DC Highline 2,0 TDI 132kW 4MOTION Autom. BMT 3040kg
2013|194 000 km|2.0 l|Diesel
19 900 €
Myydään
1,5 Hybrid Active+
2022|26 000 km|1.5 l|Hybridi
22 600 €
Myydään
1,8 Hybrid Active Edition
2022|28 000 km|1.8 l|Hybridi
27 600 €
Myydään
1,8 Hybrid Intense Edition
2022|51 000 km|1.8 l|Hybridi
28 500 €
Myydään
Hatchback 1,8 Hybrid Launch Edition
2023|6 000 km|1.8 l|Hybridi
31 500 €(alv.väh.kelp.)
Myydään
Touring Sports 1,8 Hybrid Launch Edition
2023|22 000 km|1.8 l|Hybridi
31 900 €(alv.väh.kelp.)
Myydään
Touring Sports 1,8 Hybrid Launch Edition
2023|16 000 km|1.8 l|Hybridi
32 500 €(alv.väh.kelp.)
Myydään
L2 2,0 D 145 Automatic Edition 5-ovinen, sis.ALV
2022|55 000 km|2.0 l|Diesel
34 900 €(alv.väh.kelp.)
Myydään
2,5 Hybrid Active Edition
2022|36 000 km|2.5 l|Hybridi
38 900 €
Myydään
2,5 Hybrid Style Black Edition Business
2021|37 000 km|2.5 l|Hybridi
39 500 €(alv.väh.kelp.)
Myydään
Hybrid Style
2023|5 000 km|2.0 l|Hybridi
42 500 €(alv.väh.kelp.)
Myydään
2,0 Hybrid AWD-i Launch Edition
2024|2 000 km|2.0 l|Hybridi
44 500 €(alv.väh.kelp.)
Myydään
Style AWD
2022|4 000 km|Sähkö
48 500 €(alv.väh.kelp.)
Myydään
T8 AWD Long Range High Performance R-Design Edition aut
2022|84 000 km|2.0 l|Hybridi
53 500 €
Myydään
L2 Navi Edition 2.0D 145 4x4 5-ovinen
2023|11 000 km|2.0 l|Diesel
56 500 €(alv.väh.kelp.)
Myydään